Muttamutta... Päätin eilen, että ihan oikeasti lakkaan murehtimasta ja epäilemästä kaikkea ja sen sijaan TEEN asioita, parhaani mukaan. Muutos ei välttämättä tapahdu ihan hetkessä, koska olen tottunut epäilemään kaikkea, erityisesti itseäni, mutta jostainhan se on aloitettava... Ihan turhaan murehdin etukäteen sitä, etten tule ikinä lähteneeksi inttiin syystä tai toisesta, tai että joudun sen keskeyttämään toistamiseen. Eihän sitä voi tietää kuinka käy. Selkä on tällä hetkellä huonossa jamassa, mutta so f***ing what? Hoidetaan se kuntoon ja jatketaan elämää. Ja jos selkä jää tällaiseksi, niin jatketaan silti elämää- eikä missään nimessä lakata yrittämästä. Jatkuva sairaslomailu syystä X ei ole mikään tapa elää, enkä yrittämisestä huolimatta kertakaikkiaan pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka ottavat elämäntyökseen saada saikkua saikun perään; aina kun edellinen vaiva helpottaa, jostain tulee uusi. En tietenkään väitä, etteikö näin voisi olla, tiedän kyllä mitä on olla monivaivainen :-D Vaikka olisikin todetusti työkyvytön, ei pitäisi lakata elämästä. Aina voi kehittää itseään, vaikkapa tekemällä taidetta tai lukemalla (kirjallinen opiskelu ei rasita ketään!)- ja ennenkaikkea tehdä kaikkensa elämänlaatunsa parantamiseksi- kuntouttamalla itseään parhaansa mukaan eri tavoilla. Vaikka loppuelämä olisi yhtä kuntoutumista. Kaikki mistä nauttii ja tulee hyvä olo, on kuntouttavaa :-p.
En tiedä kuinka paljon musta todellisuudessa näkyy ulospäin, kuinka teen töitä unelmieni eteen. Ehkä jotkut näkevät mut luovuttajana, ihmisenä jolla ei ole sitä kuuluisaa "suomalaista sisua" (ja ymmärrän kyllä, olen joskus ollut sellainen syystä, että en ajatellut musta olevan yhtään mihinkään).
Mutta mä teen töitä, ihan oikeasti. Hitaasti, mutta varmasti rämmin pois sieltä rapakon pohjalta, jossa olen joskus ollut. Jatkuvasti muutan ajattelu- ja toimintatapojani vähemmän haitallisiksi itselleni, jatkuvasti opin lisää. Kukaan ei voi rakentaa itseluottamusta toisen puolesta, vaan itse se on tehtävä.
Ja konkreettisena esimerkkinä siitä "työnteosta"; käynhän mä juoksemassa ja teen lihaskuntoa päivittäin, hoidan selkäni kuntoon... Valmistaudun inttiin fyysisesti ja psyykkisesti niin hyvin, kuin näillä tiedoilla ja taidoilla pystyy. Sen näkee sitten, miten pitkälle rahkeet riittää.
30 kuvaa:
day 14. a photo of one of your favourite family members
 |
| Meidän Iipu-kissa :-D |
day 15. a photo of you and someone you love
day 16. a photo of you at the last party you went to
day 17. a drunk photo of you
day 18. a photo of one of your classes
day 19. a photo of you on a school trip
day 20. a photo of something you enjoy doing
day 21. a photo of you standing up
day 22. a photo of your town
day 23. a photo of your friend as a baby
day 24. a photo of you that your hair looks nice in
day 25. a photo of a night you loved
day 26. a photo of your favorite weekend
day 27. a photo of last summer
day 28. a photo of what you ate today
day 29. a photo of someone you find attractive
day 30. a photo of you when you were happy
4 kommenttia:
Täsmälleen! Minäkin vielä aion kiivetä katolle vaikka itku tulisi, mutta nuohoamista en jätä.
Ja lisäksi: kukaan ei voi kaataa toiseen itsevarmuutta kannustamalla, kehumalla, kiittämällä - kissan on itse nostettava häntänsä :)
viisaita sanoja sulla! voin kyllä yhtyä ihan täysin tuohon sun tekstiin. itelläkin on tullut aina epäiltyä ja murehdittua vähän väliä yhtä sun toista,vaikka ei ois mitään aihetta! tsemppiä sulle sen selän kanssa ja muutoksen tekemisessä:)
Siltaa kannattaa alkaa ylittään vasta kun sille on saapunut.
Tykkää :) Jos lehmä osais lentää ja itse olis tehnyt mitä haluaa jo 30 vuotta sitten, niin...
Lähetä kommentti