Niin kuin tämä viikko... Mitä olen tehnyt? No, istunut VMTK:n toimistossa tuijottamassa toinen toistaan typerämpiä YouTube-videoita. Kotiutumis-ATT:n kävin ampumassa ja huonostihan se meni. Onneksi on jo sentään edes se 2. ampumaluokka plakkarissa, koska tässä ammunnassa tuli kirjaimellisesti luokatonta settiä.
Jotain hyödyllistäkin tuli onneksi tehtyä: VMTK:n musiikkituvan inventaario ja uuden kokoonpanon perehdytys. Toimikaudestamme voisin mainita sen verran, että lähdimme käytännössä nollapisteestä, vailla mitään perehdytystä ja moni asia rempallaan. Paljon ollaan saatu aikaiseksi; tulevilla toimikausilla on nyt hyvä pohja lähteä rakentamaan oikeasti toimivaa toimikuntaa. Eipähän tää VMTK-homma mitään ihmeellisen hohdokasta ole ollut, siitä ei juurikaan saa kunniaa tai kiitosta vaan se on lähinnä näkymätöntä työtä toisten hyväksi. No, ainakin on ollut jotain muutakin ajateltavaa kuin normaalit inttijutut. Ja vapaa sisäänpääsy yksikön parhaaseen nakkisuojaan ;-D
Jotain hyödyllistäkin tuli onneksi tehtyä: VMTK:n musiikkituvan inventaario ja uuden kokoonpanon perehdytys. Toimikaudestamme voisin mainita sen verran, että lähdimme käytännössä nollapisteestä, vailla mitään perehdytystä ja moni asia rempallaan. Paljon ollaan saatu aikaiseksi; tulevilla toimikausilla on nyt hyvä pohja lähteä rakentamaan oikeasti toimivaa toimikuntaa. Eipähän tää VMTK-homma mitään ihmeellisen hohdokasta ole ollut, siitä ei juurikaan saa kunniaa tai kiitosta vaan se on lähinnä näkymätöntä työtä toisten hyväksi. No, ainakin on ollut jotain muutakin ajateltavaa kuin normaalit inttijutut. Ja vapaa sisäänpääsy yksikön parhaaseen nakkisuojaan ;-D
Koti-ikävä kasvaa, samoin tarve saada päättää itse omista asioistani.
Firman tarjoamassa aktiviteetissa ei ole edelleenkään mitään vikaa, vaan ihan oikeasti tykkään näistä hommista, MUTTA: haluan jo päästä kotiin iltaisin miehen ja pojan luokse. Haluan olla läsnäolovelvollinen "työssäni" vain 08-16 tai jotain sinne päin. Haluan valita, missä ja mitä syön lounaaksi. Haluan päästä harrastamaan jo omia juttujani, nyt niihin ei riitä millään aika tai energia.
Toisin sanoen haluan jo töihin tai kouluun. Mulla olisi ollut mahdollisesti paikka sopimussotilaana Ilmasotakoulussa, mutta enpä mä sinne voisi täältä nykyiseltä asuinkunnaltani päivittäin kulkea kun matkoihin menisi sellaiset 3h päivässä. Muuten olisi kyllä kiinnostanut. Kattoo sit joskus jos lähtisi ihan ammattisotilaaksi sinne, tässä tilanteessa sopparihomma on aika mahdotonta toteuttaa.
Arne on kasvanut tässä vuoden aikana vauvasta (ok, vauvaikähän loppuu siinä vaiheessa ku lapsi täyttää vuoden) ihan oikeaksi pieneksi pojaksi ja on pärjännyt hienosti, vaikka äiti onkin ollut suhteellisen pitkiä aikoja poissa kotoa ja lomilla väsynyt, ehkä toisinaan hieman poissaolevakin. Palvelusaika on kasvattanut kasvattanut ja vahvistanut mua ihmisenä hirveän paljon ja uskoisin olevani äitinäkin "parempi" sen takia. Mulla on itseni kanssa paljon parempi olla kuin ennen inttiä (joitakin poikkeustilanteita lukuunottamatta), tottakai se vaikuttaa myös siihen miten lapsi oman äitinsä näkee. Olen tullut siihen tulokseen, että vuosi toisensa perään jatkuva kotiäitiys ei tule tee minulle hyvää. Arnen kanssa olin kotona pari ensimmäistä vuotta, enkä kadu sitä yhtään. Mutta se riitti, ja se tulee riittämään jatkossakin, mikäli meille lapsia lisää joskus tulee.
Varsinkin nuorempien äiti-ihmisten kohdalla olen huomannut, että monia (nuoria) kotiäitejä se tilanne ahdistaa, mutta siitä ei osaa päästä irti. Kynnys lähteä kouluun tai töihin on hirveän suuri, kohta onkin jo lisää lapsia tulossa ja se tietää lisää kotiäitivuosia. Ei siinä kotiäitiydessä tietenkään mitään vikaa ole, mutta ihan oikeasti: Mitä varten siitä täytyy pitää niin kovasti kiinni jos se ahdistaa? Kerran se vain kirpaisee laittaa lapsi hoitoon ja lähteä tekemään jotain "omaa". Oma pieni kullannuppu kestää sen kyllä (yleensä) varsin hyvin, äidille se taas on jotain aivan käsittämättömän ylitsepääsemätöntä.
Joo... ajatus katkesi. Nyt ei irtoa enempää sanottavaa. Kirjoittelen myöhemmin RJ2:sta, KoHa2:sta sekä ensi viikolla olevasta loppusodasta :-p
Arne on kasvanut tässä vuoden aikana vauvasta (ok, vauvaikähän loppuu siinä vaiheessa ku lapsi täyttää vuoden) ihan oikeaksi pieneksi pojaksi ja on pärjännyt hienosti, vaikka äiti onkin ollut suhteellisen pitkiä aikoja poissa kotoa ja lomilla väsynyt, ehkä toisinaan hieman poissaolevakin. Palvelusaika on kasvattanut kasvattanut ja vahvistanut mua ihmisenä hirveän paljon ja uskoisin olevani äitinäkin "parempi" sen takia. Mulla on itseni kanssa paljon parempi olla kuin ennen inttiä (joitakin poikkeustilanteita lukuunottamatta), tottakai se vaikuttaa myös siihen miten lapsi oman äitinsä näkee. Olen tullut siihen tulokseen, että vuosi toisensa perään jatkuva kotiäitiys ei tule tee minulle hyvää. Arnen kanssa olin kotona pari ensimmäistä vuotta, enkä kadu sitä yhtään. Mutta se riitti, ja se tulee riittämään jatkossakin, mikäli meille lapsia lisää joskus tulee.
Varsinkin nuorempien äiti-ihmisten kohdalla olen huomannut, että monia (nuoria) kotiäitejä se tilanne ahdistaa, mutta siitä ei osaa päästä irti. Kynnys lähteä kouluun tai töihin on hirveän suuri, kohta onkin jo lisää lapsia tulossa ja se tietää lisää kotiäitivuosia. Ei siinä kotiäitiydessä tietenkään mitään vikaa ole, mutta ihan oikeasti: Mitä varten siitä täytyy pitää niin kovasti kiinni jos se ahdistaa? Kerran se vain kirpaisee laittaa lapsi hoitoon ja lähteä tekemään jotain "omaa". Oma pieni kullannuppu kestää sen kyllä (yleensä) varsin hyvin, äidille se taas on jotain aivan käsittämättömän ylitsepääsemätöntä.
Joo... ajatus katkesi. Nyt ei irtoa enempää sanottavaa. Kirjoittelen myöhemmin RJ2:sta, KoHa2:sta sekä ensi viikolla olevasta loppusodasta :-p
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti