Monesti niissä tuntuu nousevan esille se, että äiti, joka on valmis olemaan lapsestaan erossa sellaisia aikoja mitä firma vaatii, on jotenkin tunnevammainen. Mun omia suunnitelmia ja vakaita aikomuksia tuollaiset puheet ei horjuta, mut kyllä sellainen tuntuu silti pahalta.
Mistä mä tiedän ketkä kaikki ympärilläni ajattelevat mun olevan tunnevammainen? Ketkä on huolissaan lapsesta, kun mä lähden inttiin?
 | |
 |
Tuossakin siis liuta todella tunnevammaisen näköisiä naisia.
Siis ihan oikeesti, uskooko porukka itsekään tuohon? Vai onko se niin, että jos joku ei toimi kuin itse toimisi, tarkoittaa, että toinen on jotenkin tunnevammainen tai muuten päästään vialla?
Minä ainakin näen noissa kuvissa naisia, jotka rakastavat lapsiaan ja ikävöivät varmasti aivan hirveästi. Tuskin ikävä on yhtään sen vähäisempää kuin niiden äitien ikävä, joiden poika on intissä tai joissakin tapauksissa ihan rintamalla. Tosin ihan vain "inttiäideillä" ei pitäisi olla sitä murhetta, että ajaako se musta mersu pihaan ja sieltä nousee univormumies kertomaan huonoja uutisia, tuo ehkä pojan kaulalaatan puolikkaan mukanaan omaisille (tosin eikös jenkeissä niillä ole kaksi erillistä osaa siinä, vai olenko ymmärtänyt aivan väärin?). Tuo esimerkki oli muuten The Pacificista :-D Hyvä sarja, suosittelen! ;)
Sitä usein sanotaan, että äidille toisen äidin vertaistuki on tärkeää ja korvaamatonta, mutta kylläpä äiti osaa olla toiselle äidille oikea susi.
Olen ehkä ennakkoluuloinen, mutta mm. tästä syystä en osaa käydä kaikenmaailman äiti-lapsi-kerhoissa. Tulevaisuudennäkymät vaan on niin erilaiset, kiinnostuksenkohteet ja elämä yleensäkin...
Tosi monilla Poikani ikäisten lasten äideillä on pikkukakkonen tai -kolmonen jo tulollaan, kun taas mun suunnitelmat lähiaikoina...
Jos kaikki menee nappiin, mä oon vuoden päästä näissä tunnelmissa:
 | |
| Kuva: http://www.miliwoman.com, tuolta löytyy muuten paaaaljon ihan asiallisia ja esim. blogeissa käyttökelpoisia kuvia eri maiden "inttinaisista" :) |
Jos joku, niin toisen "inttiäidin" seura ja kokemus olisi mulle korvaamatonta ja tärkeää. Mä en tiedä kuinka mulle käy vai käykö kuinkaan, mutta jos joku äiti joskus miettii inttiin lähtöä ja löytää tämän blogin, toivon että hän saisi tästä jotain irti. Itse olen sellaista (turhaan) etsiskellyt ja kaipaillut.
"Mikset menisi mieluummin kouluun/töihin?".
Kysymys, johon törmää tuon tuostakin foorumeilla ja ihan oikeassa elämässä, kun kyse on inttiin lähdöstä. Tämä ei välttämättä koske edes pelkästään inttiin lähteviä äitejä, vaan aina naiselle olisi parempaakin käyttöä kuin yksi varusmiespalvelus. Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, että kotihoidon tuki on suorastaan haitallista naisille. Kotiin ei siis saisi jäädä, heti vaan töihin/ opiskelemaan äitiysrahakauden loputtua. Mutta sitten kun äiti aikookin inttiin, niin sillä on joku pahasti vialla. Onko tuollaiseen oikeasti syynä se, että firmassa joutuu toisinaan olemaan kiinni? Vai onko vika siinä, että kyse on juuri armeijasta. Miesten maailmasta, joka ei edelleenkään kuulemma tunnu olevan naisten paikka ollenkaan.Entäpä lentoemännät? Tai yötyöläiset, esimerkiksi sairaanhoitajat? Eipä nekään paljoa ehdi lapsensa kanssa aikaa viettämään.
Enää ei ole Lotta Svärd-järjestöä, joka olisi (tärkeä) osa maanpuolustusta, mutta samalla "naiselle sopivampi" homma. Harmi. Tosin vaikka olisi, itse kävisi siitä huolimatta nimenomaan intin.
Tästä aiheesta voisi jatkaa vielä vaikka kuinka, mutta se rupeaisi menemään liian lähelle tuota keskiviikon mielipideviikko-aihetta (äitiyspäiväraha/kotihoidontuki kiellettävä?). Enkä halua ruveta rähjäämään kuin mikäkin femakko (sori tuo ilmaisu :-D), vaikka myönnän että toisinaan mua tympii kärsiä kaksoisrangaistusta (yksinkertaisuudessaan: äiti/nainen yleensä on aina joko liikaa kotona tai liian paljon poissa kotoa- mikään ei tunnu riittävän), jota kukaan ei oikeasti edes ansaitse.
 |
| Nämäkin kuvat miliwoman.comista. |
ps. Se ois sit 20 viikkoa lähtöön, samalla sen pyöreät 140 aamua siis! ;)
6 kommenttia:
Isä on ihan kykenevä yksilö hoitamaan lasta siinä missä äitikin. Puhumattakaan sitten välillä niistä koulutuksen saaneista kasvattajista päivähoidossa tai koulussa. Isiä vain harvemmin syyllistetään siitä, että jättävät lapsensa jonkun muun hoidettaviksi.
Jokainen ratkaisuni ihan varmasti herättää jonkinlaista närää tai keskustelua tuttavapiirissä. Että miksi se teki noin tai en minä ainakaan olisi. Jos minä kuluttaisin aikani pohtimalla, että mitähän ne minusta mahtavat ajatella, olisi varmasti teot jääneet ja istuisin vieläkin vanhempieni kotona ihmettelemässä, uskallanko tehdä mitään ratkaisuja itsenäisesti ja onkohan kotoa muutto kuolemaksi ja turmellukseksi, kuten naapurin täti väittää. Jos tietää ja tuntee omat motiivinsa ja on miettinyt ratkaisuaan monelta eri kantilta sekä ottanut toki lapsen edun huomioon ensisijaisena tekijänä, ei siinä pitäisi olla enää mitään syytä pohtia muiden ajatuksia.
Äiti voi olla kotona hoitamassa lapsia, käydä töissä, matkustella, luoda merkittävää uraa, käydä intissä ja tehdä miltei mitä tahansa muutakin ja se on aina jonkun mielestä ihan väärin. Oman mielenterveyden kannalta kannattaa antaa näiden mielipiteiden olla omassa arvossaan. Ne millä on ihan oikeasti merkitystä ovat ne samat osapuolet, joiden tulisi olla mukana päätöksenteossa alusta lähtien: sinä itse, kumppani ja lapsi (ikänsä huomioon ottaen ja lähinnä kertomassa omat tuntemuksensa). Kaikilla tämän ringin ulkopuolisilla on ihan varmasti mielipiteitä, mutta koska päätös ei heitä koske, miksi heidän mielipiteitään kamalasti painottaakaan. Menevät vain omat yöunet.
Niinhän se on. Tällaiset perhe-asiat tuntuu vaan olevan niin herkkiä erityisesti äidille ja esimerkiksi sen, että rakastaako omaa lasta, kyseenalaistaminen tuntuu pahalta koska jo ajatus siitä ettei muka rakastaisi, satuttaa. Ei oo järkiasioita nämä oikein :p
Mun mielestä on jo sitä isääkin kohtaan väärin epäillä, voiko äiti turvallisin mielin lähteä inttiin ja jättää isä lapsen kanssa. Tietenkin, jos isällä olisi vakaviakin ongelmia (alkoholin käyttö, masennus tai yleinen holtittomuus ja huolimattomuus asioissa), voisi ehkä ollakin aihetta huoleen... Mutta kyllä mua suututtaa jos joku ulkopuolinen tulisi meuhkaamaan siitä, pärjääkö mun mies Pojan kanssa kahdestaan O.o
Olen kaiketi liian rationaalinen, kun minusta muiden kyseenalaistaminen minun rakkauttani kohtaan tuntuu lähinnä absurdilta, enkä osaa ottaa sitä henkilökohtaisella, kun siihen ei jotenkin osaa suhtautua ollenkaan vakavasti. Miten kukaan ulkopuolinen voisi muka tulla sanomaan, että rakastan tai en rakasta jotakin kylliksi? Kai minä nyt asian parhaiten tiedän :D Toki on ihan eri asia, jos joku ulkopuolinen näkee, että laiminlyön lastani tai kohtelen jälkikasvuani väärin tai huonosti. Silloin onkin paikallaan jo kyseenalaistaa, mutta jos inttiin/töihin/opiskelemaan meno on ainut asia, johon syyllistyn, ei muilla samanlaista osoitteluoikeutta ole.
Olet tuossa ehdottoman oikeassa, se on todella epäoikeudenmukaista ja epäreilua isää kohtaan. Normaalissa tilanteessa kun yleensä niitä lapsia hankitaan juurikin sellaisen miehen kanssa, jonka ajatellaan olevan sovelias isäksi omille lapsille. Miten sellaisen miehen haltuun ei lapsiaan voisi uskoa, jos kerran ne lapset on sen kanssa tehnytkin? Ylipäätään se on väärin, että äiti on sukupuolensa takia huono yksilö tietyissä ratkaisuissa ja samalla lailla se koskee isääkin.
-edellinen ano
Hyvähän se on, jos osaa olla välittämättä muiden mielipiteistä :) Mä itse vasta opettelen sitä. Oon tottunut mieluummin väistämään ja välttelemään riitatilanteita ja väittelyitä, koska en ole kokenut pärjääväni sellaisissa. Mut oon kyllä huomannut, että äitinä on pakko osata pitää päänsä ihan lapsenkin hyvinvoinnin takia(huomaa äärimmäisen hyvin mm. terveydenhuollossa)..
Tuo on muuten mielenkiintoinen kysymys, että onko ongelma erossaolo vai sen syy. Saako vaikka juuri lentoemäntääidin poissaolo kotoa helpommin muiden ihmisten hyväksynnän? Luulen että se riippuu vähän keneltä kysytään. Onhan heitä, joiden mielestä pienten lasten äidin ei kerta kaikkiaan sovi olla töissä. Ja toisaalta heitä joiden mielestä perheellisen on valittava sellainen työ joka ei vaadi paljon poissaoloa. Ja sitten he jotka yleisesti ottaen hyväksyvät työpoissaolot. Mikä on heidän suhtautumisensa äiti-ihmisen asepalvelukseen tai sotilasammattiin?
Perheettömät naisethan ovat perinteisesti olleet perheellisiä vapaampia. Ei niin kovin kauan sitten melko yleinen mielipide keski- ja yläluokassa oli että nuoren neidin sopi kaikin mokomin opiskella ja mennä työelämään, mutta jos tämä menee naimisiin niin hänen virkansa on siitä eteenpäin yksinomaan vaimo ja äiti. Tavallaan voi kai ajatella että opinnot ja ammatti olivat ehtineet tulla naisille hyväksyttäviksi vasta osittain. Tarkemmin sanoen siihen asti kunnes nainen mahdollisesti otti "oikeamman" roolin, jonka olettiin syrjäyttävän nämä sinänsä harmittomat mutta toisarvoiset puuhastelut.
-Anni
Niinpä. Ja miksi ihmiset ei tunnu tajuavan sitä, että varusmiespalvelus tosiaan on vain sen max. vuoden kun taas lentoemäntä voi tehdä hommiaan vuosikymmenien ajan? Äiti saa myös lähteä 3:ksi kuukaudeksi ulkomaille opiskelemaan, kun kotiin jää pieni lapsi, tai useampikin. Intissä harvemmin ollaan kolmea kuukautta kiinni...
Lähetä kommentti